jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Mediavallan vahtikoira: HS ja “ECR:stä persuille haittaa”

Helsingin Sanomissa oli tänään kaksi perussuomalaisiin liittyvää uutista. Ensimmäisessä käsiteltiin suomalaisen virkamiehen sotkeentumista EU-parlamenttiryhmien muodostumiseen ja toisessa ECR-ryhmään liittymisen vaikutuksia perussuomalaiset-puolueeseen.

 

HS: Perussuomalaiset raivostuivat virkamiehen muukaislaisviha-väitteistä

Tämä hermostuminenhan liittyy siihen, että demokraattisessa järjestelmässä virkamiesten sekaantuminen poliittisen vallan puolelle on monella tapaa ongelmallinen. Olen aiemmin sanonut, että esimerkiksi SDP voisi hallita maata, vaikka sillä ei olisi enää yhtäkään vaaleilla valittua kansanedustajaa – koska poliittisten virkanimitysten jäljiltä virkakoneistossa olisi edelleen huomattavasti puoluekirjallisia jäseniä. Pelisääntöjen pitäisi olla päivänselvät – virkamies toimii virkamiehenä, eikä osallistu poliittisiin peleihin. Ainakaan ei nimettömänä. Jostain syystä media PS:ää lukuunottamatta ei pidä tapahtunutta mitenkään kyseenalaisena tai tuomittavana.

Tuskin kyseinen virkamies on omasta päästään keksinyt avautua. Pyyntö tai käsky on tullut puoluetoimistosta. Jäljet johtanevat Kokoomuksen tai SDP:n puoluetoimistoille.


HS: Asiantuntijat: Päätös EU-parlamentin puolueryhmän vaihdosta haittaa perussuomalaisia

Luin uutisen kerran, sitten toisenkin kerran. En havainnut yhtäkään lausetta asiantuntijoilta, jotka vastaisivat otsikon sisältöä. On hyvin kyseenalaista laittaa otsikkoon asiantuntijoiden sanoneen jotain sellaista, mitä he eivät ole sanoneet.

 

Varsinaisessa tekstissä Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Erkka Railo toteaa:

Perussuomalaiset saavat tässä kyllä itselleen paremman ryhmän kuin EFD oli.

ECR on ollut ihan kunnioitettu ryhmä ainakin tähän saakka, ja heillä on oma selkeä puolueohjelma. Edellinen puolueryhmä oli kovin hajanainen.

Perussuomalaisten vaikutusvaltaa uudessa ryhmässä voidaan arvioida kunnolla vasta parin vuoden päästä. Lähtökohdat ovat paremmat kuin viisi vuotta sitten.

 

Ainoa kohta, jonka voi jotenkin tulkita haitaksi perussuomalaisille, oli Railon kommentti isommasta ryhmästä:

Perussuomalaisten vaikutusvalta voi hieman heikentyä, jos uuteen puolueryhmään ei onnistuta integroitumaan kunnolla.

"Kun ollaan yksin suurempien puolueiden joukossa, niin voihan siinä tulla aika orpo olo."

 

Tästä sitten saatiin otsikko. Selvä.

 

Toinen jutussa siteerattu tutkija, Tapio Raunio, kirjoitti ennen EU-vaaleja seuraavasti:

In terms of European policy, The Finns Party offers a clear choice to Finnish voters. Not content with simply criticising the bailout measures, Soini and his party claim to provide a genuine alternative to the pro-EU policies of the government and the main parties, calling for an end to ‘one truth’ politics. As the party name implies, The Finns emphasise very much the value of ‘Finnishness’ and national ways of doing things, including the protection of the Nordic welfare state.

At the European level, Soini is happy to rub shoulders with UKIP leader Nigel Farage whilst distancing his party from the more outright nationalist parties. The Finns Party does not call for Finland’s exit from the EU or the Eurozone, believing instead that in the long run the EU will prove unworkable and will thus inevitably disintegrate. At least the rising fortunes of The Finns Party have resulted in a larger debate about Europe, as the mainstream parties have needed to explain and defend their more pro-EU policies. This is certainly a highly positive development when considering that Europe as an issue that had remained depoliticised in Finland for such a long time.

 

Juurikin näin. Selvä vaihtoehto, yhden totuuden mallin haastaminen ja muiden puolueiden pakottaminen kunnollisiin perusteluihin.

 

Juttusarjassa aiemmin:

8.6.2014 Mediavallan vahtikoira: HS ja "Euro kelpaa Liettualle"

13.3.2013 Löysä Hesari, tiukka Jutta, paha Kypros

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Muistelen itse lopettaneeni Hesarin tilaamisen juuri EU:n ihanuudesta suollettuun propagandaan perustuen. Eikä ole sen jälkeen tullut edesmieleeni tilata ko.lehteä. Hyvin harvoin edes nettilehteä luettua, sitä ilmaiseksi saatavilla olevaa.

Samaan sarjaan menee YLEn politiikan uutisointi.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Kyllä ne sielläkin oppivat, kun niille tarpeeksi kauan huomauttaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

No, Suomessa on vanha 'panettelevien suväkurkkujen' tai 'sylttytehtaan sanansaattajien' (etten sanoisi 'Tamminiemen pesänjakajat') perinne, joka näkyy voivan edelleen hyvin.
Kukapa ei olisi joutunut selän takana puhujien vainoamaksi tässä hyvä-veli tai listi-toisinajattelija-päivässä maassa. :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Oli kyllä niin sekalaisia asioita käsitelty tuossa HS:n jutussa, että generic headline voitti, ja se nyt oli tällä kertaa tällainen bashing.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Juhani: "Luin uutisen kerran, sitten toisenkin kerran. En havainnut yhtäkään lausetta asiantuntijoilta, jotka vastaisivat otsikon sisältöä."

Kyseessä on viimeisin journalismitrendi:
- Jos otsikko on huono => Artikkelia ei lueta lainkaan
- Jos otsikko on hyvä => Artikkeli luetaan kerran
- Jos otsikko on virheellinen => Artikkeli luetaan (ainakin) kahdesti.

Niin siinä kävi sinullekin. Tuplasti pidempiaikainen altistus asenteiden eheytykselle ja kaupallisille tiedotteille.

Tämä vahtikoira-blogisarja on oivallinen.

Toimituksen poiminnat