*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan talous

Lama Espanjassa? Onko se ohitse?

Ennen kuin muutin itse Espnjaan minulla oli käsitys, että myös Espanja on edelleen taloudellisessa lamassa, mutta asioita paikan päällä seurailevana, ei voi todeta kuin sen, että lama ei täällä juuri näy. En tiedä johtuuko se siitä, että alue on Espanjalaisten itsensä, sekä usean Euromaan suosima rantakohde puhtaiden rantojensa vuoksi vai mistä. Toki Espanja on iso maa, ja minulla on vain pieni perspektiivi. Yritän toki laajemmaltakin asioita seurata.

Linnut kertoivat: Kapitalismi on kriisissä!

Näin tuossa pari haaskalintua lentelemässä ja päätin ruveta auguuriksi. Auguurithan osasivat ennustaa linnun lennosta. Ne linnut lensivät haaskalle syömään sisuksia, joista muuten myös osattiin ennen ennustaa. Näin niiden lennossa vasemmistopuolueet Syrizan Kreikassa ja Podemosin Espanjassa. Haaskan sisuksissa oli suolet pahasti sekaisin ja maksa riekaleina, eikä mahassa enää mitään. Se oli selvä merkki siitä, että kapitalismi Euroopassa on kriisissä.

Efektiivinen euromme

US-päätoimittaja Markku Huuskon kirjoitus Suomen talouden kehityssuunnista kirvoitti minut tällä kertaa tarkastelemaan niitä kuuluisia valuuttakurssiasioita. Myös Henri Myllyniemi huomasi antaa palautetta.

Huusko teki valuuttakurssikommentissaan hyvin yleisen virheen, ja tarkasteli Ruotsin ja Suomen välistä nimellistä valuuttakurssia.

Suomen kannattaisi ottaa oppia Sveitsistä

Sveitsissä on erittäin korkea elintaso. Siellä on uuden Naturen mukaan myös ylivoimaisesti Länsi-Euroopan paras tiedemaa. Asiat liittyvät vahvasti toisiinsa: korkeatasoinen tutkimus tuottaa vauratutta, joka puolestaan mahdollistaa panostuksen entistä korkeatasoisemman tutkimuksen tekemiseen. Näin syntyy positiivinen kierre. 

Eurovaluuttako syypää Suomen viennin ongelmiin ?

Usein näkee esitettävän ajatuksen: Oma markka - devalvaation ihanuus ja vienti kuntoon.  Mutta Suomen Eurovaluutta-alueeseen kuulumisen hyödyt ja haitat eivät ole mitenkään yksiselitteisesti laskettavia asioita.

Eräs tarkastelukulma on Suomen viennin kehittyminen Euroalueelle suhteessa Euroalueen ulkopuolisiin valtioihin. Haittaako vahva Euro Suomen vientiä ?

Talousfasismia ja polttopulloja - liitokset natisevat

Saksan liittokansleria Angela Merkeliä on kuvailtu viime aikoina värikkäin sanoin Hitlerin tyttäreksi. Se kaikki lähti liikkeelle Ateenasta, kun noin kolme vuotta sitten paikalliset mielenosoittajat valtasivat kaupungin tomuiset kadut, SS-Merkeliä vastustavien protestilauseiden saattelemana. Tämän jälkeen natsivertailuilta ei ole enää vältytty. Köyhemmät maat kokevat, että Saksa on miehittänyt heidät taloutensa avulla.

Kerro suuri romahdusvisiosi

Kommentoimaan pääsee ihan avoimesti sillä alkoi suunnattomasti kiinnostaa millainen kurimus Uuden Suomen kommentoijien mielestä on edessä. Keskustelun pohjaksi tein seuraavat kysymykset joihin pyydän arvon kommentaattoreita ottamaan kantaa, pelkkä kommentointi ilman vastauksia näihin johtaa kommentin poistoon, jatkokeskustelu toki suotavaa:

1) Milloin lopullinen romahdus tapahtuu?

2) Mitä silloin tarkalleen ottaen tapahtuu? 

3) Kuinka romahdus etenee?

4) Millä romahduksen tilasta taas noustaan?

Pelin politiikka poikki

Kokoomuksen tilanne pääministeripuolueena on käymässä tukalaksi. SDP on ottamassa TVO:n lupapäätöksen pöydälle, eli päätöstä asiasta ei huomenna näillä näkymin tulisi.

Yllätys on huono selitys

 

Viikonlopun Ruotsidemokraattien vaalitulosta on luonnehdittu yllätykseksi. Perussuomalaisten viime eduskuntavaalien tulos oli monen mielestä yllätys. Euroopan talouden hidasta kehitystä luonnehditaan yllätykseksi. Suomalaiset yritykset tuntuvat yllättyneen liiketoimintaympäristönsä muuttumisesta.  Ministerit yllättyvät median ja kansan reaktioista skandaaleissa. Kaikkia näitä asioita yhdistää se, että ongelmiin joutuva yllättyy, vaikka merkit ovat olleet ilmassa jo pitkään.

EU ja eurososialismi

Jos sinusta tuntuu, että yhteiskunta määrää ja säätelee ja vie oikeuksia, olet oikeassa. Suomen EU-systeemin määrittelemiseksi tarvitaan uusi käsite, eurososialismi.

EU:n uniikkia poliittista järjestelmää kutsutaan eurososialismiksi, kunnes löytyy parempi termi.  Tunnetaan myös EU-sosialismina. Kommunismi ja kansallissosialismi eroaa siitä, samoin tavallinen sosialismi tai sosiaalidemokratia tai vapaa markkinatalous. ( Sivu on kehityksen alla. Saa antaa palautetta.)

Ylempi käsitetaso on Sosialismi.
 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä