jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Jari Myllykoski

Suomalainen hikipaja Uudessakaupungissa

Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, miten Yle ja muu valtamedia kertoo tämän tästä, miten hyvin pyyhkii Uudenkaupungin autotehtaalla. Väkeä rekrytoidaan kaiken aikaa, jopa bussikiertueilla ympäri Suomen. Luulisi siellä jo kohta varmaan olevan töissä lähes puoli Suomea.

Mutta ei. Syynä on tehdas itse, jossa ovet käyvät kuin kirkossa, koska väkeä tulee ja menee, sillä työolot tehtaassa ovat ala-arvoiset.

Nakkilan Pavarotti Kokemäellä - gallupitkin kaatuvat varmasti

Nakkilan Pavarotti, Satakunnan suosikkikansanedustaja Jari Myllykoski oli täällä tänään - Kokemäellä  - Merja Kyllösen vaaliteltalla.  Huomenna sataa ääniä Merjalle.

Ei pidellyt räntäsade, ei haitannut oikeistohuuma sillä ihmisillä oli rohkeutta sanoa ja keskustella:  Rauhan ja Suomen turvallisuuden puolesta sekä protestiksi tämänhetkistä poliittista kohtuuttomuutta vastaan.  

Vasemmistossa yhdistää se, että kaikilla on olemisen oikeus. Vaatimus on lisäksi, että ihmisillä on turvattu toimeentulo,  ihmisarvoisesti.  

Arhinmäen lähtölaskenta alkoi

Arhinmäen asema Vasemmistoliitossa on ollut vankka. Viime kesän puoluekokoukseen ei haastajia ilmaantunut. Hän on onnistunut tähän saakka sovittamaan yhteen nuoret radikaalit puna-vihreät ja ay-taustaiset jäärät. Puoluekokouksissa ja ohjelmatyössä on käyty avointa ja ronskia vuoropuhelua.Toistaiseksi puolueessa on aina onnistuttu löytämään kompromisseja, joiden kanssa eri sortin porukat ovat voineet elää. Tästä tietysti Mustajärven ja Yrttiahon Leftovers on poikkeus.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä