*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kahtiajako

Eliitti, nettomaksajat ja saajapuolella elävät..

Me suomalaiset koostumme monenlaisista kengänkuluttajista. Meillä on maassamme monenlaista aatetta ajavaa poliittista puoluettakin. Maatamme pyörittävien nettomaksajien etuja yrittää ajaa useampi ”oikeisto” puolue. Saajapuolella elävien etuja markkinoi ajavansa useat ”vasemmisto” puolueet. Poliittisesti moneen osaan jakautuminen tuntui hyvinä aikoina demokratialla toimivassa yhteiskunnassamme turvalliselta.

Etla ehdottaa lukukausimaksuja myös suomalaisille korkeakouluopiskelijoille

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etla:n (linkki uutiseen Ylen sivuille) mukaan suomalaisilta ja Euroopan talousalueelta (ETA) tulevilta korkeakouluopiskelijoilta voitaisiin periä lukukausimaksu. Etla:n mukaan kohtuullinen maksu olisi 2000 €/lukukausi. Uutisessa ei tosin sanota, että koska lukukausia on vuodessa kaksi, tarkoittaa se sitä että summa olisi 4000 €/lukuvuosi. Tai sitten uutisessa on virhe tuon osalta.

 

Kriisiä edeltävä ennakointi vaatii luottopelaajia

Tänään uutisointi kertoo, että kansalaiset uskovat huomiseen |*. Tämä oli median antama tieto 27. tammikuuta 2017. Indikaattorit hehkuvat täyttä vihreää – antaa mennä, luottamme ja uskomme kasvuun, suurempaan palkkaan, työn säilymiseen ja ongelmien ratkeamiseen. Hyvä näin – onkin aika tuoda esille jotain positiivista vaikka valkoisena valheena |**.

Muuttavatko Keskusta ja Perussuomalaiset Suomen aluepolitiikkaa ?

Seuraavassa hallituksessa istuvat suurella todennäköisyydellä ainakin Suomen Keskusta ja Perussuomalaiset. Jos arvaus sallitaan, myös Kokoomus on mukana.

Tunnetusti sekä Keskusta että Perussuomalaiset ovat linjauksissaan puhuneet koko Suomen tasapuolisen kehittämisen puolesta. Maata on rakennettava niin, että sen yhtenäisyys säilyy, samoin kansalaisten elämisen ehdot, riippumatta siitä missä kukin asuu ja tekee työtänsä.

Me Suomenkansa

Viime lauantaina 9.8.2014 vallattiin Helsingissä Arkadiankatu Katu on punk –tapahtuman ajaksi. Tätä voisi kutsua jo joka kesäiseksi perinteeksi ja itsekin olin paikalla nyt viidettä kertaa. Tapahtuman taustalla on paljonkin ajatusta ja aatteellista, mm. kritiikkiä sitä kohtaan, että kaupunkitila on aika vähän ihmistä varten ajateltua tilaa. Paljon jaloa aatetta muutakin on takana, mutta kuten sanottua, on tapahtuma järjestetty jo monena vuotena, muttei sen konkreettisista vaikutuksista ainakaan minulla ole tietoa.

 

 

 

Ukraina jakautuu kahtia

Näyttää yhä varmemmalta, että Ukraina jakautuu kahtia tulevan rajan kulkiessa linjalla Harkovin ja Donetskin alueet pohjoisesta kohti Krimiä ja lopulta Dnepr-jokea myöten kohti Lounais-Ukrainaa.

Syy on yksinkertainen ja johtuu Venäjän sitoutumisesta venäjänkielisten kansalaistensa suojeluun kaikkialla maailmassa eli ns. USA:n mallin mukainen doktriini.

Valtaosa itäisen Ukrainan väestöstä ilmoittaa äidinkielekseen venäjän ja tällöin nykyisen tulkinnan mukaan tulemme näkemään alueellisia kansanäänestyksiä Krimin malliin.

 

13 kuolemaniskua

Suomalainen sivistysvaltio on lopullisesti kaatumassa omiin ongelmiinsa. Tätä on vaikea hyväksyä kaiken sen jälkeen, kuinka tätä maata on sodan jälkeen rakennettu.  Lyhykäisyydessään keräsin tähän ranskalaisilla viivoilla mielestäni ydinkohdat, Vastaus mielestäni kaikkiin näihin huutaviin ja sivistysvaltiota rapauttaviin kohtiin ovat kolme kovaa:  päättäjien ahneus, välinpitämättömyys ja suoranainen tyhmyys.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä