*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Päätösvalta

Päätöksenteosta

Kutsuja on lähetetty. 

Asiantuntijoita ja osallisia on kuultu. 

Lausuntoja ja laskelmia on tehty. 

Työryhmiä ja toimikuntia on perustettu. 

Kokouksia ja seminaareja on pidetty. 

Resursseja on käytetty. 

Vaihtoehtoja on tarjottu. 

Päätöksentekoa on valmisteltu. 

Niin on. 

 

No niin. Katsotaanpa.  

 

Oletetaan, että käytettävissä on tietty summa - 100 000 euroa.

Suomen päätösvalta EU:ssa on hyttysen ininää

Aikoinaan Suomen EU-jäsenyyttä perusteltiin sillä, että "näin voimme olla päättämässä asioistamme". Itse laitoin silloin puheet hirtehishuumorin piikkiin.

Väite kyllä piti paikkansa, kun ei kerrottu kuinka paljon "me olemme päättämässä". Ei haluttu suureen eikä pieneen ääneen julistaa, että esimerkiksi EU:n tärkeässä ministerineuvostossa meillä oli seitsemän (7) ääntä, kun ääniä oli yhteensä 352. Näin ollen päätösvaltamme tarkalleen sanottuna oli parin prosentin luokkaa. Siis kaksi prosenttia eli hyttysen ininän verran.

EU:n ja euron umpikujan myöntää yhä useampi

Suomen ja suomalaisten kannalta vuosi 1994 oli surullinen, jopa suorastaan häpeällinen. Silloin yksipuolisen propagandan seurauksena Suomi päätti liittyä Euroopan unioniin.

Sen jälkeen liittovaltiorakennelmaa on punnerrettu kasaan askel askeleelta.  Mitä pidemmälle on menty, sitä suuremmiksi ongelmat ovat kasvaneet. Nyt olemme kokeneet eurooppalaisen talousromahduksen, eikä putken päässä näy valon kajoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä