*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sairastaminen

Outoa pohdintaa...

Yksitoistavuotias poika on asetettu tikun nokkaan. Yle uutisoi, että lääkeannos maksaa satatuhatta kerta-annos ja nyt halutaan miettiä missä menee raja.

Jos ihmislapsen hinta on tuo satatuhatta, niin miksi  Atte ja Leila Kalevan lunnaat sitten maksettiin, vaikka ne ylittivät kaksisataatuhatta?

Kun kerran Kela on alkanut korvaamaan lääkkeistä osan ja näin osaltaan on edesauttanut lääkkeiden hintojen nousua, niin jo silloin oli tiedossa rahastuksen mahdollisuus.

Paljon sairastavien tilanne kärjistyy

Hallituksen nostaessa lääkkeiden omavastuuosuuksia ja sekä samanaikaisesti korottaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen omavastuuosuuksia paljon sairastavien tilanne kärjistyy. Vaikeasti ja paljon sairastava elää jo tällä hetkellä usein köyhyysrajan alapuolella.

Työhyvinvoinnin uusia tuulia

Nykyään puhutaan työhyvinvoinnista todennäköisesti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksi syy tähän lienee asiaa koskevien tutkimusten merkittävä lisääntyminen kotimaassa ja ulkomailla tämän vuosituhannen puolella.

Juuri nyt puhutaan työkykyjohtamisesta, jossa työntekijä ihmisenä otetaan paremmin huomioon. Työntekijälle annetaan parempia mahdollisuuksia oman työnsä kehittämiseen, sekä työkykynsä ylläpitämiseen. Pitkäjänteisesti sitoutunut johto ja esimiehet seuraavat omalta osaltansa sitä, että työntekijällä on tarvitsemansa osaaminen ja keinot työkyvyn ylläpitoon.

 

Erään opiskelijan sairas kertomus

Sairastuin muutama vuosi sitten masennukseen. Taustalla oli joukko lyhyen ajan sisällä sattuneita ikäviä tapahtumia ja hieman aiemmin tapahtunut rikoksen uhriksi joutuminen. Seurauksena oli elämänilon katoaminen, unettomuus ja kroonistunut ahdistuneisuus. Tämän seurauksena opiskelustani ei tahtonut enää tulla mitään. Kelan uhattua katkaista opintotukeni hakeuduin opiskelijaterveydenhuollon psykiatrin vastaanotolle. Tämä tapahtui viime vuoden syksyllä.

Suppo peppuun ja menoksi

Kuka vie  lapsensa sairaana hoitoon? Vastauksesi lienee, en minä ainakaan/Kyllä se siellä pärjää, osaan arvioida oman lapseni jaksamisen/ Nyt ei voi olla pois töistä, kyllä yksi päivä menee/Ei lapsi edes ole kovin sairas, pikku flunssaa nyt on kaikilla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä