jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Turun terrori-isku

Miten media vielä voisi valkopestä Bouananea?

Turun terrori-iskun makaaberia oikeudenkäyntifarssia on nyt seurattu useampi päivä. Kansa on saanut ihmetellä kuvottavia tempauksia ja tietoja syytetyn ajatusmaailmasta. Lukekoon ken haluaa.

Itse olen jo väsynyt kauhistelemaan. Ehkä siksi, että mikään ei tässä vaiheessa tule enää oikeasti yllätyksenä, ainakaan minulle. Sen sijaan voin kuvitella, että monelle valtamediaa myötäkarvaan lukeneelle voi tullakin.

Turun terrori-isku ja viha suomalaisia kohtaan

Hiljattain alkoi kielteisen turvapaikkapäätöksen saanneen marokkolaisen terroristin Abderrahman Bouananen toteuttaman terroristi-iskun käsittely. Julkisuudessa on pureuduttu erilaisiin asiaan liittyviin seikkoihin. On kuitenkin tärkeää muistaa miksi tällaista terroria kohdataan myös Suomessa. Tässä kirjoituksessa tarkastelen joitakin olennaisia juurisyitä.

 

Viimeistään nyt on tehtävä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Turun terroristi-iskun käräjät alkoivat. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Abderrahman Bouanane puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa. Puukotuksissa kuoli kaksi naista sekä haavoittui kuusi naista. Myös kaksi miestä haavottui. Tekijä itse kertoi halunneensa katkaista naisten päät ja kertoo näkevänsä itsensä Isiksen soturina sekä pitävänsä tekojaan terrorismina.

Kyky toimia oikein pelastaa ihmishenkiä

 

Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseen elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäköön hyvänään! Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää...

 

Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija

 

 

Yhdenvertaisuuslaki joka johti terroriin

Yhdenvertaisuuslain tarkotus oli varmasti hyvä, mutta sillä on kauaskantoiset seuraukset. Eurooppa ensinnäkin oli avannut rajansa Sengen-alueelle, jonne tuli vapaa passiton liikkuminen.

Epäpyhä kolminaisuus: itsepetos, wahhabismi ja poliittinen opportunismi

Turun puukkohyökkäys on varmistumassa terrori-iskuksi, kuten jo alusta alkaen saattoi perustellusti epäillä. Kyse ei myöskään vaikuta olevan yksittäisestä tekijästä, vaan kokonaisesta terroristisolusta, mikä vahvistaa tapahtuman kytköksiä kansainväliseen Persianlahden arabimaiden tukemaan wahhabi-/salafihenkiseen ääriliikehdintään, jonka seuraukset kaikkialla ovat olleet samankaltaisia: pelon lietsomiseksi tehtyjä iskuja satunnaisia kohteita vastaan ja kohdennettuja iskuja ideologisia vastustajia vastaan.

Tätä terroristit juuri haluavatkin

Turun terrori-iskun yksityiskohdat ja taustat ovat vasta selvittelyssä, mutta terroristen tavoitteita tukeva työ on jo täydessä käynnissä. Tilanne on uusi Suomessa, mutta nähty ja koettu aivan liian monessa maassa, joissa vakavaa terrorismia on ilmennyt. Inhimmilliset reaktiot kuten pelko ja suuttumus on politisoitu oman agendan ajamiseksi ja pelkoa käytetään vihan ja vastakkainasettelun lietsomiseen. 

YLE ja valtamedia "pelasti" ministerit poliittisesta vastuusta !

Olen syrjäisen kylän asukkaana seurannut YLE:n uutisointia Turun terrori-iskun tapahtumista. Niiden perusteella syntyy käsitys, että iskun tapahtuma hetkellä ei ollut kaupungin keskustassa, muita kuin ulkomaalaisia. Itse pääiskun tekijä oli marokkolainen ja uhreja auttaneet muita maahanmuuttajia ja alueella toimivia ulkomaalaisia yrittäjiä sekä turisteja?

Turku esimakua "puukkointifadasta"?

Turun perjantainen [18.8.2017] puukotus näyttää hallitsevan medianotsikoita ja taustoituksissa viitataan myös muihin viime vuosina länsi-Euroopassa tapahtuneisiin terrori-iskuihin. Lähes huomioimatta sen sijaan on jäänyt tosiseikka, että Israelia on terrorisoinut jo kaksi vuotta ns puukkointifada. Mittaluokaltaan Turun yksittäinen isku on vain häivähdys siitä mitä israelilaiset ovat kokeneet uhan yhä ollessa päivittäinen. Onko siis Turku esimakua tulevasta ja voiko tulevaisuutta tältä osin muuttaa turvallisemmaksi?

Paras keino taltuttaa omankädenoikeuteen turvautujat

Turun järkyttävällä terrori-iskulla on seurauksensa, ja yksi vastenmielisimmistä voi olla se, että jotkut ryhmät päättävät tämän olevan nyt oikea aika lähteä summittaisille kostoretkille kaikkea tietyistä ilmansuunnista kotoisin olevaa vastaan. Viittaan uutiseen pitserian ikkunoiden hajottamisesta kaikkine inhottavine lisämausteineen.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä