*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Kaikki blogit puheenaiheesta Valuuttaliitto

Väyrysen aloite lässähti - valuuttaliittoon Ruotsin kanssa!

Paavo Väyrysen aloite kansanäänestyksestä eurosta (linkki) lähti ennätysmäiseen nousukiitoon.

Ihmiset ovat tiedostaneet ja kukkarossaan todenneet, että euro ei toimi. He innostuivat Väyrysen aloitteesta, että nyt tarjoutuisi suomalaisillekin tilaisuus "äänestää" eurosta.

Paavo Väyrysen kansalaisaloite puhkaisi kuplan

Paavo Väyrysen tekemä kansalaisaloite eurosta eroamisesta (linkki) ja sen ilmiömäinen menestys kertoo siitä hädästä, mikä Suomessa on.

Nykyisellä vauhdilla ei mene kuin muutama päivä, kun aloite on saavuttanut tarvittavan 50000 kannattajan käsittelyrajan.

Paavo Väyrysen aloite ei perustu mihinkään populismiin, vaan aloitteen perusteluissa on noudatettu asiallista linjaa.

Suomen valtion velkakello käy samaa tahtia Paavo Väyrysen aloitteen kannatuksen kanssa.

Eurohölmöläiset jatkavat peittoa jo kolmannen kerran

Arvostan korkealle Nordean entisen pääekonomisti Roger Wessmanin ajatukset ja analyysit.

Hän sanoi Ylen Brysselin koneessa, että oli skeptinen Suomen liittymisestä euroon. Kreikan liittymistä euroon hän ei pitänyt tyhmänä. Hänen mielestään se oli täysin idioottimaista (linkki).

Anders Borg nyppi pois rikkaruohot ja istutti tilalle herneenversoja

Ruotsin entinen valtiovarainministeri on varsinainen Hannu Hanhi. Hän on maallikkoekonomisti, joka osaa enemmän kuin ynnäämisen ja miinustamisen. Digiajan ekonomistit tuijottavat monitoreihin. Anders Borgilla on vainu käytännön taloudesta ja kikkailusta.

Anders Borg taisi käydä maanantaiaamuisin ruotsalaisessa kahvilassa. Naapuripöydässä jutusteltiin: "Orkade inte gå till jobbet idag". Lintsaaminen oli kansanhuvi. Lintsaus loppui, kun keksittiin, että ensimmäinen sairauspäivä onkin palkaton.  

Mikä valuutta Suomeen euron jälkeen?

Euro-valuuttaunioni on osoittautumassa totaaliseksi katastrofiksi. Samalla kun Saksa haluaa säilyttää hintavakauden ja pelkää 1920-luvun alun tapaista hyperinflaatiota, haluaisivat Etelä-Euroopan maat devaluoida valuuttojaan, jotta niiden vientiteollisuus piristyisi edes hetkeksi. Ongelma on ilmeinen: Euroa käyttävät useat eri maat, joiden taloudellinen tilanne poikkeaa rajusti toisistaan.

Onko vika Suomessa vai eurossa?

Taloutemme on kompuroinut kuusi vuotta. Ongelmia on selitelty Nokialla ja paperiteollisuudella. Ruotsissa Ericssonin puhelinten ja paperin lisäksi autoteollisuuskin on keikahtanut. Silti siellä menee hyvin. Onko vika eurossa vai Suomessa?

Suomi meni euroon politiikka edellä. Ruotsissa todettiin ns. optimaalisen valuutta-alueen tutkimuksilla, että Suomi ja Ruotsi muodostaisivat miltei täydellisen valuutta-alueen. Ruotsi jättäytyikin eurosta kansanäänestykseen vedoten. Valuutta-alue teorian kehittäjä Robert Mundell palkittiin talouden Nobelilla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä