*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Iltalehti

Presidentinvaaleissa tarvitaan kaksi kierrosta

Iltalehti ennätti ensimmäisenä julkaisemaan ennusteen tammikuun presidentinvaalin tuloksesta. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus verkkokyselynä. Se haastatteli verkossa 22-23.8. 1179 äänestäjää. Kyselyn mukaan ensimmäisellä kierroksella Niinistöä äänestäisi 60% kysellyistä, jolloin toista kierrosta ei tarvittaisi.

Olen kuitenkin Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juha Rahkosen kanssa samaa mieltä siitä, että todennäköisesti näemme myös vaalien toisen kierroksen. Nykyisen presidentin vaalitavan, eli suoran kansanvaalin aikana, aina vaaleissa on tarvittu kaksi kierrosta.

Iltalehden toimitus on lukenut SJP:tä

Mä lehden luin.

Iltalehden juttu muistuttaa kovin sanatarkasti Seppo-Juha Pietikäisen blogia.

 

Jos ette usko niin lukekaa itse koko juttu tästä.

Saksan lehdistö pohtii jo kovan Brexitin seurauksia

Süddeutscshhe Zeitung riensi heti pääministeri Mayn puheen jälkeen pohtimaan kovan Brexitin seurauksia Eu-kansalaisille ja briteille. Tosin vähän saksalaisista lähtökohdista.

1. Matkustuksen vaikeutuminen ja mahdollinen viisumipakko

2. Sairastumisesta riski Britanniassa

3. Britanniassa opiskelemisen kallistuminen

4. Ei enää työtä EU-kansalaisille Britanniassa

5. Kalan hinnannousu, varsinkin Saksassa

6. EU-jäsenmaksu nousee jäljelle jääville jäsenvaltioille

7. Mahdolliset tullit EU:n ja Britannian välillä

Näin kohut olisivat jääneet syntymättä

 

Iltalehden liikkeellepanema Pääministeri Sipilän esteellisyys, vol. 2, on hajottanut mielipiteet melko lailla kahteen leiriin ja välimaasto on pudonnut jonnekin tavoittamattomiin. Eräänlainen ajankohtainen maahanmuuttokeskustelun jatke ja näköispatsas siis.

Hjallis Harkimo surffaa trumpismin laineilla

Ei mennyt montakaan päivää Trumpin vaalivoitosta kun Suomen Trumpiksi tituleerattu Harry Harkimo avautui Iltalehden blogissaan kaunoistaan ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Tämä on niin tyypillistä oikeiston edustajille, että se on jo vähän noloa.

Iltalehti alentuu MV-lehden tasolle vihanlietsonnassa

Iltalehti teki eilen aikamoisen rimanalituksen suomalaisessa journalismissa. Se julkaisi ison jutun raskaana olevan naisen "joukkopahoinpitelystä", jossa annettiin ymmärtää, että ulkomaalaistaustainen nainen olisi kaikessa rauhassa yrittänyt asioida rahanvaihtoliikkeessä. Se kuitenkin johti siihen, että kymmenkunta rasistia tuli pieksemään hänet.

Siinä mun sankarit

Sananvapaus on käsite josta ei haluaisi kuulla enää somessa mainittavan kertaakaan. On jotenkin ironista, että aikoinaan HS:n politiikan toimituksen esimies Aarno Laitinen osallistui Kekkosen mahdollista seuraajaa sekä ympäristön valtapeliä arvioivan teoksen kirjoittamiseen, sillä seurauksella, että hänen uransa politiikan toimituksen esimiehenä päättyi välittömästi. Virallinen selitys oli kilpailevan kustantamon teokseen osallistuminen, mutta sittemmin on jo kehdattu tunnustaa että todellinen paine syntyi Kekkosen terveydentilan arvostelusta.

Poliittinen keskustelu kiehuu pahasti yli

Jos perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ylittää rajoja jatkuvasti fb-päivityksellään, niin näkyy myös tekevän Iltalehden poliittisen toimituksen Tommi Parkkonen.

Tämä tuli selkeästi esiin hänen viimeöisistä twiiteistään. Tätä ei voi selitää edes provosoitumisella provosoinnista. Ei edes ironialla tai satiirilla, kuten Parkkonen yrittää.

https://www.suomenuutiset.fi/analyysia-alma-medialta-persut-kehitysvamma...

Ylipaino EI ole kaunista

Iltalehti julkaisi Fiidi-osiossaan jutun ylipainoisesta Carly Darlingistä, jota on kiusattu netissä hänen painonsa takia ja päätti kostaa kiusaajilleen julkaisemalla rohkeita uimapukukuvia.

Koska Iltalehden kommettiosiossa kommentit olivat tasoa "you go girl <3", annoin omat viisi senttiäni sinne. Ajattelin nyt myös kirjoittaa jutun tänne, ettei kukaan muu mene luulemaan että Carly Darling olisi hyvä roolimalli.

MTV3 ja Iltalehti pörräävät Kokoomuksen kimpussa

Kun klikkaat Iltalehden uutisen auki, näet presidentti Niinistön kuvan. Jahas, "uusmaalainen juristi" valmistelee tutkintapyyntöä Kokoomuksen toiminnasta. "Tutkintapyyntöaikeesta kertoi ensimmäisenä MTV:n Vinkkimiehet-ohjelma."

Iltalehden Tommi Parkkonen vaahtosi eilisessä Pressiklubissa Kokoomuksen isoista autoista ja shamppanjasta. Kun Ruben Stiller kertoi liittyneensä Kokoomukseen, Parkkonen suositteli hänelle mieltä tasaavia lääkkeitä. Tuskin tiesi siinä vaiheessa, että kysymyksessä oli Stillerin mainio aprillipila.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä