*

jhuopainen Pimeää pelottelua ja populismia jo vuodesta 2011.

Talous

Kuntalaisaloite laittomasti maassa olevista!

Helsingin Kaupunki toimii holtittomasti veronmaksajien rahojen käytössä. Ei ole Kaupungin talouden kannalta kestävää, että puhutaan epävirallisesti ”paperittomista”, jota termiä ei laillisesti ole, vaan käytetään oikeaa termiä laittomasti maassa olevat.

Helsingin Kaupunki on velvoitettava tiukentamaan laittomasti maassa olevien palveluita vain välttämättömiin lain tarjoamiin minimi palveluihin, mm. hätämajoitus 1-2 päivää, kaikki laajennukset on peruttava.

Hallituksen talouskuri pettää

Helsingin Sanomat julkaisi tänään artikkelin, jossa ilmaistaan hyvin se huoli, jota itse olen kantanut siitä lähtien kun ensi kerran annettiin ymmärtää, että Suomen talous on kääntynyt nousuun. Suomessa ei vieläkään ymmärretä mitään suhdannepolitiikasta tai Keynesiläisyydestä. Suomessa leikataan ja kiristetään verotusta kun talous kaipaisi elvytystä. Sitten kun talouskasvu alkaa, uusia menoja ja veroastetta aletaan rukata sen mukaisiin puihin muistamatta, että se mikä menee ylös, tulee aina joskus myös alas.

Vartiaisen teesit palvelevat kokoomuksen taustapiirien agendaa

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen esitti lauantaina 18.11. Helsingin Sanomissa näkemyksen, jonka mukaan suomalaisista työttömistä vain noin 40 000 voisi työllistyä. Samassa haastattelussa Vartiainen totesi Suomen kärsivän työvoimapulasta.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005454334.html

Aalto ja vihreä budjettikupla

Vihreät julkaisivat viime viikolla vaihtoehtobudjettinsa. On hienoa, että näin päästään keskustelemaan puolueiden välisistä eroista. Tämä on reilua äänestäjien kannalta.

Touko Aalto kirjoitti (KSML 18.11.) kauniisti johtamansa vihreiden vaihtoehdosta menemättä kuitenkaan sen tarkemmin yksityiskohtiin. Tätä en ihmettele. Monesta hyvästä tavoitteesta huolimatta varsinkaan budjetin rahoitus ei kestä tarkempaa tarkastelua. Esimerkiksi harmaasta taloudesta vihreät lupaavat 8 miljoonan euron panostuksella 130 miljoonan euron tuoton. Uskoo ken tahtoo.

BITCOININ OLEMUS

Olen vuoden ajan lukenut lähes päivittäiin Bitcoinista kirjoitettuja artikkeleita seka muutaman kirjan. Näihin perustuen olen kirjoittanut oman näkemykseni Bitcoinin luonteesta, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta.

Haluaako Suomi olla hallittu?

Kun, sivustakatsojana, toteaa miten pitkään ja hanakasti on käyty nykyisen hallituksen kimppuun, niin sopii kysyä "haluaako Suomi olla hallittu?". Kysymys on aiheellinen, mutta erityisesti tuo väistämätön jatkokysymys: "Mitä tilalle?"...Meillä on ollut pitkästä aikaa edes jollain tavalla toimintakykyinen hallitus, etenkin kun sitä vertailee edellisiin. Erityisesti tuo sixpack (josta pari tölkkiä häipyi loppuvaiheessa) oli ainakin minulle kauhistus.

Verovapaat eläkkeet ja talouden tasa-arvon puutokset

Säästin itse lisäeläkettä palkastani ja kun sen nostin, maksoin yli kolmasosan lisäeläkkeestäni veroina. Pienten eläkkeiden saajilla ei ole minkäänlaisia porsaanreikiä tai helpotuksia kuten on jättieläkkeiden saajilla. Ilmeisesti olemme ihmisinä ja työntekijöinä olleet jo hyvin  eriarvoisia. Itse säästetty ja yrityksen maksama lisäeläke ovat eri asemassa verottajan näkökulmasta. 

Suomen tarina - ja sen seuraus

Sodan jälkeen Suomi oli köyhä ja kyykyssä, esimerkiksi Helsingissä yli 6.000 ihmistä asui vanhoissa pommisuojissa ja maakuopissa. Vasta tuolloin alkoi Suomen nykyiseen asemaan johtanut vaurastuminen: eli myöhään ja valtiojohtoisesti.

Kiinteistöveroja ei tarvitsekaan korottaa

Hallitusohjelmassa keväällä 2015 sovimme, että julkinen talous laitetaan nyt kuntoon. Velaksieläminen haluttiin saada loppumaan, talous kasvuun ja maahamme lisää työtä ja työpaikkoja. Samalla sovimme, että kokonaisveroaste ei nouse eikä kenenkään työnverotus kiristy.

Tarjolla 26 000 työpaikkaa puhtaana käteen

Kelpaisiko talouden piristysruiske? Potentiaalisesti jopa 26 000 kotitalouden ostovoiman parantamisen muodossa.

 

Yhdysvaltain Coloradossa, joka on väkiluvultaan ja kansantuotteeltaan lähellä Suomea, tuhannet työpaikat luotiin käytännössä tyhjästä, koska ne syntyivät uudelle alalle, jonka ennen piti toimia maan alla ja harmaan talouden riveissä.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä